LindaJuliaBrandt

Nuorkeskusta toimii kasvualustana kriittisen ajattelukyvyn kehittymiseen

  • Nuorkeskusta toimii kasvualustana kriittisen ajattelukyvyn kehittymiseen

Viikonloppuna (22.-23.10) Kokkolassa oli Keskustanuorten liittokokous. Liittokokous on Suomen Keskustanuoret ry:n ylin päättävä elin. Paitsi se, että liittokokouksessa tehtiin tärkeitä päätöksiä ja pohdittiin tulevaisuuden suuntia, siellä kasvettiin ihmisinä ja ajattelijoina.

Omalta kohdaltani viikonloppu päättyi hopeisen ansiomerkin saamiseen, mikä oli suuri kunnia. Olen ollut aktiivinen toimija nuorkeskustassa vuodesta 2014. Tämä aktiivitoimijuus on antanut minulle suurta rikkautta ymmärtää liikettämme. Olen tehnyt matkan yhteisöllisyyteen, avoimuuteen ja ennen kaikkea matkan tulevaisuususkoon. Uskon siihen, että ihminen on koko elämänsä kasvava ja kehittyvä toimija. Tämä kehitys ei kuitenkaan tapahdu automaationa, vaan sen eteen tulee työskennellä tietoisesti. Nuorkeskustan paikka on toimia kasvualustana ja tukena tähän henkiseen kasvuun.

Kehitys- ja kasvukaari, joka minussa on tapahtunut on tietoisen työn tulosta. Olen halunnut oppia olemaan aktiivinen ja avoin toimija.  Esimerkiksi kymmenen vuotta sitten, olin liian harkitseva julkisesti kommentoimaan asioita ja tämän harkitsevuuden kanssa kamppailen vieläkin aika ajoin. Ajatuksia ja mielipiteitä olen omannut aina riittämiin. Näiden ajatusten ja mielipiteiden ulossaanti on kuitenkin keskeistä. Metsässä, jossa ei ole ketään, ei kukaan kuule linnun laulua, vaikka lintu laulaisi kuinka kauniisti. Ajatukset tarvitsevat yleisön. Mielipiteet tulee saada kuulluksi. Tieto ei ole vain yhdellä, vaan tieto syntyy vuorovaikutuksessa, sitä reflektoiden.

Nuorkeskusta on kasvualusta, mutta sitä suuremmissa määrin se on jalusta kriittisen ajattelun kehittymiseen. Matkani Keskustanuorena päättyi virallisesti hopeiseen ansiomerkkiin ja kolmenkympin virstanpylvääseen. Matkani Keskustalaisena on kuitenkin vasta alussa.


 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat