Koulukiusaaminen on väkivaltaa, jonka kierre on katkaistava
Koulukiusaaminen on vakavassa muodossaan väkivaltaa, jolla on kauaskantoiset heijastukset henkilön koko elämänkulkuun. Eräs opettaja demonstroi koulukiusaamisen pitkäaikaisia vaikutuksia ottamalla esiin kaksi omenaa. Toisen omenan hän antoi luokkaan oppilaille, jotta he saisivat heitellä sitä ympäriinsä. Omena sai kolhuja, mutta ulkoa se näytti aivan samanlaiselta kuin aikaisemmin. Lopuksi opettaja halkaisi omenat. Toinen omena oli sisältä sileä ja toinen tummunut. Koulukiusaaminen vaikuttaa uhriinsa samoin; ulospäin saattaa näyttää ehjältä, mutta koulukiusaamisen syvät vauriot ovat sisälläpäin. Työstämällä vauriot arpeutuvat. Nämä arvet eivät kuitenkaan poistu välttämättä koskaan. Koulukiusaamisen aiheuttamat vauriot ovat siis pahimmassa tapauksessa elinikäiset.
Meidän tulee kiinnittää huomiota siihen, millä nimellä puhumme asioista. Koulukiusaaminen on sanana aivan liian vähättelevä sille vakavalle henkiselle ja fyysiselle väkivallalle, jota koulukiusaaminen pahimmillaan on. Kun kyseessä on vakava kiusaaminen, tulisi puhua siis väkivallasta. On järkyttävää, miten lasten kehitystä voidaan vaurioittaa paikassa, jossa lapsen tulisi saada täyttää oppivelvollisuuttaan, kehittyä ja kasvaa rauhassa. Koulukiusaamisen ehkäisemiseen tarvitaan järeämmät työkalut.
Meidän tulee siis kutsua koulukiusaamista systemaattisesti oikeammalla nimellä. Laimea sana, kiusaaminen, kuvastaa härnäämistä, jonka voi kuvitella olevan harmitonta lapsille tyypillistä jekuttelua. Kiusaamisen sijaan tulee puhua väkivallasta, mitä koulukiusaaminen on. Kouluväkivalta on henkistä ja fyysistä väkivaltaa, johon pitää olla nollatoleranssi. Kun kouluväkivaltaa ilmenee, siihen pitää puuttua varhaisessa vaiheessa. Kiinnittämällä preventiivisyyteen huomiota voimme rakentaa peruskoulujärjestelmän, jossa yhdenkään lapsen ei tarvitse kokea henkistä eikä fyysistä väkivaltaa. Tämä edellyttää vastuunkantoa. Kun henkisen ja fyysisen väkivallan kierre saadaan varhaisessa vaiheessa pysäytettyä, voimme välttyä koulukiusaamisen ilmenemiseltä myöhemmin. Kiusaaminen on ongelma, joka täytyy pysäytettyä jo varhaiskasvatuksessa, jotta voidaan estää kiusaamisen eri muotojen ilmeneminen myöhemmin kouluissa, korkeakouluissa ja työpaikoilla.
Koulukiusaaminen ei ole siis vain peruskoulun ongelma. Myös yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa ilmenee kiusaamista. Itä-Suomen puheviestinnän dosentti Maili Pörhölä on tutkinut eri kouluasteilla ja työelämässä tapahtuvaa kiusaamista jo 2000-luvun alusta lähtien. Pörhölän tutkimuksen (2012) mukaan 5,3% korkeakouluopiskelijoista on on kohdannut kiusaamista. Tutkimukseen osallistui 4 400 opiskelijaa, joten voidaan puhua merkittävästä määrästä. Kiusaamisen muodot korkeakouluissa ovat erilaista, kuin perusasteella. Vähättely, nolaaminen, solvaaminen ja haukkuminen ovat henkisen väkivallan keinoja, joita aikuiset käyttävät. Tämä epäsuorempi käyttää henkistä väkivaltaa, ei ole yhtään sen vähemmän vahingollinen ihmisen kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille.
Palataan vielä peruskouluissa ilmenevään kiusaamiseen. Tiina Elovaaran (ps.) lakialoite koulukiusaajan siirtämisestä toiseen kouluun on saanut kannatusta ja herättänyt laajaa keskustelua. Aloite toteutuessaan mahdollistaisi vakavaa henkistä ja fyysistä haittaa toiselle oppilaalle aiheuttavan kiusaajan siirron toiseen kouluun. Elovaaran (ps.) lakialoitteen takana on yli puolet kansanedustajista. Aloitetta on kritisoinut mm. yhteisöpedagogi Maija Gellin, jonka mukaan kiusaajan siirto vain vahvistaisi syrjäytymisen kokemusta ja olisi liian raju toimenpide lapselle ja olisi “raju eristämisen keino.” Keino on raju, mutta vakavaan henkiseen ja fyysiseen väkivaltaan on reagoitava voimakkain toimenpitein. On yksiselitteisesti väärin, että toista henkilöä henkisesti ja fyysisesti pahoinpitelevä oppilas on se, joka saa jäädä kouluun. On epäoikeudenmukaista, että kiusaamisen uhri joutuu vaihtamaan koulua saadakseen olla rauhassa. Tämä menetelmä asettaa uhrin asemaan, että hän on ongelma, joka poistetaan. Se, jos mikä on haavoittavaa lapsen kokonaisvaltaiselle kehitykselle ja kiusaamisen haavojen arpeutumiselle.
Opetusalan ammattijärjestö (OAJ) on esittänyt kiusaajan erottamista määräajaksi, sillä pysyvä muutos on ammattijärjestön mukaan liian byrokraattinen ja kallis prosessi, paikkakunnilla joissa on vain yksi koulu. Määräaikainen erottaminen on parempi ratkaisu, kuin se että kiusaaja ei joudu kohtaamaan mitään seurauksia, tai se että kiusattu joutuu vaihtamaan koulua. Maija Gellin kritisoi aloitetta, mutta hän tähdentää, että kiusaamiseen tulee heti puuttua varhaisessa vaiheessa ohjeistamalla lasta. On totta, että lapsi on keskeneräinen, eikä ole kehitykseltään valmis ymmärtämään tekojensa seurauksia. Ymmärrettävästi voi olla hankalaa yksiselitteisesti osoittaa kuka on minkäkin verran syyllinen, kuka uhri, mutta perusastelman tulisi olla selkeä: Väkivallantekijän tulee kantaa seuraukset oman kehitystasonsa mukaisesti. Lapsen tulee ymmärtää mikä on oikein ja väärin. Väärillä teoilla on aina seurauksensa.
Kirjoitus alkoi vertauskuvallisesti esimerkillä omenasta, joka sai kolhuja. Välittömästi eniten kolhiintunut on kiusattu, mutta myös väkivallan tekijä, kiusaaja saa kolhuja. Nämä kolhut saattavat kipeytyä vasta vuosien päästä. Usein molempien osapuolten terapian on tarpeen. Tärkeintä on että kiusaamiseen, henkiseen ja fyysiseen väkivaltaan puututaan, eikä lakaista maton alle, poistamalla “ongelmaa”. Kustannukset henkisestä pahoinvoinnista, jota hoitamaton kiusaaminen aiheuttaa, ovat mittavat. Ennaltaehkäisyllä ja toimivilla käytänteillä saadaan hyvinvoinnin kautta myös mittavia kustannussäästöjä.
Itse olen ajatellut että systemaattisesta henkisestä väkivallasta tulisi saada pahoinpitelysyytteet.
Ilmoita asiaton viesti
Hei Tuomas. Kiitos kommentistasi. Olen sitä mieltä, että henkiseen väkivaltaan tulisi suhtautua paljon vakavammin.
Ilmoita asiaton viesti
Lopetetaan kaikki väkivalta maailmassa. Lopetetaan se varhaisessa vaiheessa ettei tule kolhuja. Pistetään kaikki kouluun niin voidaan puhua vain kouluväkivallasta ja ummistaa silmät kaikelta muulta todellisuudelta.
Ilmoita asiaton viesti
Hei Petri. Vastasin myöhemmin kirjoittamaasi kommenttiin.
Ilmoita asiaton viesti
Huomaako kukaan epäloogisuutta jossa kirjoittaja kuvaa ensin ”koulukiusaamista vakavassa muodossaan väkivallaksi”, sitten ”kiusaamista liian laimeaksi sanaksi väkivallalle jota koulukiusaaminen vakavimmassa muodossaan on” ja sitten kutsuu kaikkea koulukiusaamista kouluväkivallaksi. Ja tähän sitten nollatoleranssi päälle. Heureka!!
Loogista olisi ollut esittää että:
(1) koulukiusaaminen on vakavassa muodossaan väkivaltaa;
(2) koulukiusaaminen on liian laimea sana väkivallalle jota koulukiusaaminen vakavimmassa muodossaan on; ja
(3) kaikki koulukiusaaminen EI OLE kouluväkivaltaa.
Silloin kun käsitteitä olisi nämä kirjoittajan esittämät kaksi – koulukiusaaminen ja kouluväkivalta – voitaisiin molempiin suhtautua niiden edellyttämällä tavalla.
Nollatoleranssia on populismi ja poliitiikka täynnä. Nollatoleranssi on kaiken mustamaalaamista tai valkopesua. Se on idealistinen moraalikriteeri joka on sekä subjektiivinen että todellisuudelle vieras.
Suhtautukaamme koulukiusaamiseen ja -väkivaltaan niiden edellyttämällä vakavuudella, asioiden ja ihmisluonnon ja sosiaalisten suhteiden monimutkaisuus ymmärtäen.
Ilmoita asiaton viesti
Kiusaamisen vastustaminen mediassa on tietysti ok, mutta nostaako se jotain uutta ymmärrystä tai peräti ratkaisuja asian puolesta? Muuta kuin että ongelman olemassaolosta kannattaa noin ylipäänsä väliin muistutella?
Kuulostaako kyyniseltä, jos totean että asiassa voi olla vähän hurskastelun makua, poliittisten irtopisteiden keräämistä?
Muistan kun yksi Duudsoneista totesi YLEn A2-illassa: Kiusaaminen on tyhmää, lopettakaa se heti! Aivan kuin kiusaaminen loppuisi kommentin takia kuin seinään.
Oma pointtini on ollut, että kiusaaminen heijastelee yleistä asennekulttuuriamme, Siellä olisi paljon tehtävää. Siis kun nauramme lauantain primetime-showssa imitaattorille joka matkii poliitikon puhevikaa ja maneereja. Kun menemme jääkiekko-otteluun huutamaan herjoja vierasjoukkueen pelaajille sekä ottelun tuomareille. Jos joku sanoo, että nuo ovat ihan eri asioita, niin kannattaa ajatella vähän pidemmälle.
Ilmoita asiaton viesti
Hei Jukka. Olet oikeassa, pelkästää asian toteaminen ei poista ongelmaa, mutta vaikeneminen ei ainakaan vie lähemmäksi ratkaisua. Kannatan avointa keskustelukulttuuria tässä asiassa, miettien mitä ratkaisuja voimme tähän ongelmaan tarjota. Tämä oli minun pohdintojani aiheesta, kiitos palautteestasi.
Ilmoita asiaton viesti
Hei Petri
Kiitos palautteestasi.Teit hyvän huomion, käsitteet olisin voinut tässä selkeämmin terävöittää ja hioa. Onneksi viesti kuitenkin tuli ilmi; koulukiusaaminen on sen vakavassa muodossa väkivaltaa; kiusaaminen on henkiselle ja fyysiselle väkivallalle liian laimea termi.
Ilmoita asiaton viesti
Ehkä tuo kiusaajan väliaikainen siirto voi toimia joissakin tilanteissa, mutta mikään viisasten kivi tuo ei ole.
Jokainen tapaus pitää selvittää yksilöllisesti ja etsiä juuri tuohon tapaukseen parhaat ratkaisut. Muuten käy pahimmillaan niin, että jotakin kiusaajaksi todettua lasta pallotellaan koulusta toiseen, eikä tilanteeseen edes yritetä hakea ratkaisua. Automaattia tuosta koulusta erottamisesta ei siis saa tulla.
Joissakin tilanteissa asia tulisi siirtää suoraan lastensuojeluviranomaisille. Tiedän tapauksen, jossa neljä lasta liittoutui ja alkoi järjestelmällisesti pahoinpidellä ja haukkua pari vuotta nuorempaa lasta. Kun koulu yritti järjestää asiasta palaverin, yhdenkään ”kiusaajan” vanhemmat eivät vaivautuneet paikalle. Tuossa tilanteessa koulun on melkoisen hankala hoitaa velvollisuuksiaan. Ehkäpä sossu saisi vanhemmat kasvattamaan lapsiaan, jos koulu ei siihen kykene.
Ilmoita asiaton viesti
Monet vanhemmat joutuvat olemaan altavastaajina palavereissa. Ei ole helppoa tulla kerta toisensa jälkeen kuuntelemaan lapsen käyttäytymisestä, jos on joutunut kuuntelemaan sitä jo ennenkin. Tällaiset palaverit pitäisi miettiä tosi tarkaan, jotta vanhemmat uskaltavat tulla ja luottavat siihen, etteivät ole altavastaajia…varsinkin ammattilaisille.
Ilmoita asiaton viesti
Ehkäpä jo tuosta syystä asia tulisi siirtää koulun ulkopuoliselle ja puolueettomalle asiantuntijalle.
Ilmoita asiaton viesti
Sari… Surkeaa kuultavaa tuollainen käyttäytyminen myöskin vanhemmilta. Itse näkisin väkivallan toisia lapsia kohtaan kumpuavan juuri vanhempien piittaamattomuudesta ja kasvatusvastuun laistamisesta. Tämä kertomuksesi vain lisää oletustani.
Toki vanhemmillakin voi olla vaikea elämäntilanne, mutta ei siltikään ole syytä siirtää vastuuta vain koulun ja muiden ihmisten harteille. Minusta varoitus muutaman kerran kiusaajalle ja sitten koulunvaihto ainakin määräajaksi voisi edes vähän tehota.
Empatian – ja toisen ihmisen huomioonottamisenopetus taitaa olla tänään jo kunnossa, mutta ei se vain näytä menevän perille, jos kotona sitä ei myöskään edes yritetä noudattaa. Liian usein kuulee vanhempien vähättelevän koulukiusaamista ja sen vaikutuksia lapsen koko psyyken kehitykseen ja myöhempään elämään. Vanhempien pitäisi itse ensin näyttää esimerkkiä miten suhtaudutaan muihin ihmisiin – siitä se kasvatus alkaa:)
Ilmoita asiaton viesti
Ymmärtäisin, jos yhden lapsen vanhemmat jättäisivät tulematta, mutta tässä tapauksessa kaikkien neljän lapsen vanhemmemmat keksivät muuta puuhaa. Olisiko koulussakin jotakin vikaa?
Jotakin meni pahasti pieleen. Tämä kiusattu muutti myöhemmin muista syistä toiseen kouluun muttei se koulunkäynti maistu vieläkään. Pahoinpitely ja haukkuminen voi vaikuttaa todella pitkälle lapsen tulevaisuuteen.
Ja jos lasta kohdellaan kaltoin ekasta luokasta lähtien, kuten tässä kävi, luottamuksen palautuminen ei välttämättä palaudu koko peruskoulun aikana.
Ilmoita asiaton viesti
Tiedän myöskin tapauksia joissa luottamus ihmisiin ei ole palautunut vielä aikuisenakaan, kun kiusaaminen ja väkivalta on kestänyt vuosia. Nöyryytykset muiden luokkatoverien edessä ovat olleet liian kipeitä….Ei edes hyvin menneet opinnot ja korkea asema ole poistaneet nuoruudessa saatuja ”vammoja”.
Ilmoita asiaton viesti
Minua itseänikin kiusattiin, kun kävin maaseudulla koulua. Tämä kiusaaminen kieltämättä jätti jälkensä.
Kun muutimme kaupunkiin, minä aloin jossakin välissä itse kiusata toisia lapsia. Kun äiti sai sen kuulla, minua napattiin niskasta kiinni ja käytiin läpi vakavia keskusteluita.
Ihan ilman selkäsaunoja ja väkivaltaa minut pantiin kuriin. Jollakin tavalla ne käytöstavat vaan saatiin sisäistettyä minuun ihan lyömättä.
Lapset eivät osaa itse hakea niitä sopivia rajoja, mutta kun ne selvästi eteen pannaan, niitä myös noudatetaan. Ja turha edes toivoa, että lapset löytäisivät ne rajansa itse, tai olisivat automaattisesti empaattisia.
Ilmoita asiaton viesti
Vaan kun joskus onkin asian laita aivan toinen. Lapsi on vanhemmistaan erillinen persoona, joka tekee erilaisia valintoja, kuin vanhempansa. Kotona saatetaan kasvattaa oikeaan suuntaan, mutta lapsi itse tahtoo toiseen. Tämä ei ole millään tavalla poikkeuksellista. On hämmentävää seurata, miten näissä keskusteluissa lähes poikkeuksetta päädytään osoittamaan vanhempia. Vanhempien on hyvä tietää, mitä lapsi koulussa tekee. He voivat tämän tietoisuuden pohjalta esim keskustella lapsen kanssa enemmän tekojen seurauksista. Siihen heidän mahdollisuutensa sitten oikeastaan rajoittuvatkin.
Ilmoita asiaton viesti
”Kiusaaminen on ongelma, joka täytyy pysäytettyä jo varhaiskasvatuksessa, jotta voidaan estää kiusaamisen eri muotojen ilmeneminen myöhemmin kouluissa, korkeakouluissa ja työpaikoilla.” Toden totta jo varhaiskasvatuksessa/päiväkodeissa tulisi miettiä asiaa myös siltä näkökannalta, mitä lapsi oppii kun heidät jaetaan iän mukaan eri-ikäisten lasten ryhmiin/osastoihin. Vanhemmat lapset sisäistävät jo tuolloin, ettei ”pienet” ole samanarvoisia kuin me vanhemmat. Ja kun elämää ei jaeta päiväkodeissa, oppivat nuorimmat vierastamaan vanhempia lapsia..jopa pelkäämään, varsinkin poikalapsia, joista tulee enemmän ääntä ja liikettä. Vanhemmat lapsetkaan eivät opi kunnioittamaan jokaista, koska ovat jaettuina iän mukaan ryhmiin ilman järkevää perustelua lapsen näkökulmasta.
Ilmoita asiaton viesti
Hei Seija. Kiitos paljon kommentistasi. On tärkeää, että mietimme varhaiskasvatuksen roolia ja sitä, miten voimme käytännössä opettaa lapsia kohtelemaan kaikkia kunnioittavasti ja tasa-arvoisesti.
Ilmoita asiaton viesti
Todellakin. Toki en käsitä, ettei kasvatusalan ammattilaiset ota tästä koppia. Se, että sanotaan lapsille, miten pitää käyttäytyä, ei auta, jos lasten kokmeus on jotain muuta….siis näkevät miten aikuiset käyttäytyvät. Monessa päiväkodissa on vieläpä niin, että koska aikuiset eivät oikeasti jaksa olla siellä suljettujen ovien takana, niin ovet aukaistaan ja huudellaan työkavereille, mutta lapset eivät saa liikkua ”kaltereilla” estetyistä ovista mihinkään. Lapsen paras ei ole sitä, että eristetään ikäkausittain, irti kavereista ja sisaruksista. Varhaiskasvatusta pitäisi uudistaa reippaasti tähän päivään sopivaksi!!
Ilmoita asiaton viesti
Olen itsekin työskennellyt päiväkodissa. Siellä oli joillakin opettajilla ja hoitajilla tapana, että jos joku isompi lapsi alkoi ryppyilemään tai tappelemaan esim. vaatteidensa kanssa, lapsi siirrettiin hetkeksi pienempien lasten osastolle. Lapsi häpäistiin tekemällä hänestä muka ikäänsä nuorempi.
Ei ehkä paras tapa hoitaa ongelmatilanteita:o/
Ilmoita asiaton viesti
Koulukiusaaminen alkaa jo hiekkalaatikola. Kaikki kun ei saa leikkiä kaikkien kanssa.
Ilmoita asiaton viesti
Hei Linda,
Kiitos palautteeni huomioonottamisesta. Olet oikealla asialla ja tärkeän asian äärellä. Toivottavasti oikeat askelmerkit löydetään myös poliittisessa prosessissa ja asiat pistetään kuntoon.
Petri
Ilmoita asiaton viesti
On aina sydäntä särkevää lukea koulukiusattujen tekstejä, kuten tänään Hesarin mielipideosastolla oli yhden ”Ikuisesti rikki” olevan kirjoitus. Siinä hän kertoo, kuinka ei voinut valita koulua toiseen ja alkoi lintsata peloissaan, vaikka kokikin olevansa kunnon oppilas, mutta se oli ainoa pakokeino pois vaikeasta tilanteesta. Hänelle pelko kiusaamisen jatkumisesta vaikutti siihen, ettei hän uskaltanut mennä lukioon eikä ammattikoluluun. Nyt hän miettii sitä, että mitä elämä olisi ollut, jos hän olisi pystynyt opiskelemaan unelma-ammattiinsa ja saanut kokonaisen elämän sen sijaan, että kuormittaa nyt yhteiskuntaa käymällä jatkuvasti terapiassa.
On kyllä oikeastaan aika ihmeellistä, että miten ihmiskunta, joka on käynyt jopa kuussa ei todellakaan pysty suojelemaan lapsiaan jatkuvalta kiusaamiselta, joka vaikuttaa heihin lopun elämäänsä tavalla tai toisella. Mitä teemme väärin? Tai turha sitä on kai edes kysyä, kun emme edes isoina ihmisinä pysty elämään ilman sotia tai sen uhkaa, vaikka tiedämme kuinka suuria kärsimyksiä se aiheuttaa kokonaisille kansoille vuosikausiksi.
Ilmoita asiaton viesti
Meillä valtion viranomaiset vaativat kansalaisten kiusaamisen laillistamista
Ilmoita asiaton viesti